Ikkunoiden kunnostus
Kun ikkunoiden, parvekeovien tai muiden ulko-ovien karmien maalit alkavat rapista tai niissä ilmenee muita ulkoisia vaurioita tai toimintaongelmia, meihin voit ottaa yhteyttä. Ikkunoiden kunnostus -palvelumme tarkistaa taloyhtiösi tai julkisessa käytössä olevan rakennuksesi ikkunoiden kunnon ja laatii tarvittavat korjaustyöt, joita kohteessasi olisi hyvä suorittaa.
Teemme ikkunakunnostuksia kotipaikastamme Vihdin Nummelasta esimerkiksi Helsinkiin, Vantaalle, Espooseen ja muulle Uudellemaalle. Pyrimme aina ensin korjaamaan ikkunat, mutta joskus muuta vaihtoehtoa ei ole kuin vaihtaa ikkunat uusiin. Teemme myös ikkunoiden huoltoja.
Erilaiset kunnostus- ja huoltotyöt jatkavat ikkunoiden sekä ovien elinkaarta vuosikausia. Samalla parannetaan niiden eristyskykyä, mikä tarkoittaa, ettei lämpö karkaa harakoille ja tilojen lämmitykseen kuluu vähemmän energiaa, mikä merkitsee myös säästöä lämmityslaskussa. Myös koko rakennuksen ilme piristyy, kun ikkunat on huollettu uuteen uskoon. Samoin kohenee asumis- ja muu tilojen käyttöviihtyisyys.
Teemme pintakäsittelyt aina laadukkailla, suomalaiseen ilmastoon kehitetyillä pintakäsittelyaineilla. Näin varmistamme, että hyvä pohjatyö saa pinnan, joka kestää aikaa ja vaihtuvia, rajujakin säätiloja vuosikaudet. Käytämme karmien kunnostuksissa imuriin liitettäviä koneita ja hiomalaitteita, jolloin pölyhaitat saadaan mahdollisimman vähäisiksi.
Käänny ammattilaistemme puoleen hyvissä ajoin, kun rakennuksesi kunnossapitosuunnitelmaan Helsingin tai muun Uudenmaan alueella kuuluu ikkunoiden kunnostus. Katsotaan, mitä on korjattava ja miten, tai olisiko ikkunoiden vaihtaminen parempi vaihtoehto.
Meillä on kunnostus- ja huoltotöistä yli 20 vuoden kokemus – ja muun muassa näiden kohteiden parissa olemme työskennelleet! Pystymme kunnostamaan sekä vanhojen arvorakennusten että modernien kiinteistöjen ikkunoita ja ovia.